Vain varjo häälyväinen
  • LUOKITUS 84.2
  • NIDOTTU
  • 140 x 200 mm
  • 280 sivua
  • ULKOASU JENNI SAARI
  • ISBN 978-951-851-685-2

Vain varjo häälyväinen

Ilmestynyt 30.9.2015

OSTAprinted book

Muistelmateos Vain varjo häälyväinen (Giving Up the Ghost, 2003) on kirjailijan muistelmateos lapsuus- ja nuoruusvuosista 1950-luvulla Derbyshiressa, Englannissa.

Se on Mantelille ominaisella tarkkuudella ja eloisuudella kirjoitettu kirja vaikeistakin asiosta kuten ankarista kouluoloista katolisen kasvatuksen paineessa sekä kroonisesta, nuorena puhjenneesta sairaudesta ja sitä seuranneesta lapsettomuudesta. Mutta se on myös mainio ja elämäniloinen teos naisesta, joka kasvaa tarinankertojien ympäröimänä, seurustelee haamujen kanssa ja joka jo nuoresta pitäen myös nauttii mielikuvituksensa voimasta.

» Yhdentoista aikoihin näen portaissa valonvälähdyksen. Ilma seisoo. Sitten liikkuu. Kohotan päätäni. Ilma seisoo jälleen. Tiedän, että portaita on laskeutumassa isäpuoleni haamu. Tai ilmaistakseni asian tavalla, jonka useimmat voivat hyväksyä, "tiedän", että se on isäpuoleni haamu. En säikähdä. Olen tottunut "näkemään" asioita, joita ei ole. Tai – ilmaistakseni asian tavalla, jonka voin itse hyväksyä – olen tottunut näkemään asioita joita "ei ole". Tässä talossa näin isäpuoleni Jackin viimeisen kerran, vuoden 1995 alkukuukausina, elossa, ihmisen lihaansa verhoutuneena. Monta kertaa sen jälkeen olen nähnyt hänet portaissa. Toki voi olla, että porraskaiteen takana näkemäni valonvälähdys oli vain varoitus alkavasta migreenikohtauksesta. Näyt ilmenevät nimenomaan kehoni vasemmalla puolella – vasen silmäni niitä tarkkaa. En tiedä, näenkö noina haavoittuvina hetkinä enemmän kuin mitä on, vai onko silloin jotakin, jota normaalisti en näe. Migreenin oireiden ennakkovaroituksesta on vuosien mittaan tullut muutakin kuin elämäni varhaisempien vaiheiden pelottava arvoitus, ja enemmän kuin muistutus ottaa lääkkeitä, jotka mahdollisesti torjuvat täysimittaisen kohtauksen. Niistä on tullut psyyken koriste, sulka psyyken hattuun, taidemuoto, salainen lahja, jota en ole tähän tullen onnistunut lyömään rahoiksi. Joskus ne ottavat monille samasta vaivasta kärsiville tutun muodon: näkökenttä häiriytyy. Pikkuesineitä katoaa näkyvistäni, ja maailmaan ilmestyy kelluvia aukkoja, kaikki lähinnä donitsin muotoisia, reiän kohdalla vain on sokaiseva valo. Joskus seinää vasten välähtää kulta, ohi singahtaa polviorsikuvio, kuin vikkelien pikku enkelten siivet. Univaje ja syömättömyys lisäävät näiden näkyjen todennäköisyyttä; paastonaikaan nälästä riutuneet, alhaisesta verensokerista sätkähtelevät pyhimykset näkivät näkyjä, jotka vastasivat heidän odotuksiaan. Toisinaan aura ottaa raastavamman muodon. Kuuroudun. Sanat, joita yritän kirjoittaa, kirjoittuvat toisina sanoina. Kärsin kummista unista, joista herään makuhallusinaatioita suussani. Kerran kolmekymmentä vuotta sitten näin unta, että söin mehiläisiä, ja siitä lähtien niiden maitosuklaan makeus ja keitettyä vasikanmaksaa muistuttava tuntuma ovat olleet kumppaneinani.

SULJE

"Mantel-fanien kannattaa ehdottomasti tutustua hänen omaelämäkertaansa Vain varjo häälyväinen. Kirjailija tekee osuvia huomioita niin itsestään kuin elämänsä tärkeimmistä ihmisistäkin."
Anna-lehti