Täydellinen lause
  • LUOKITUS 88.2
  • NIDOTTU, LIEPEET
  • 130 × 207 MM 
  • 312 SIVUA 
  • ULKOASU DOG DESING
  • ISBN 978-951-851-873-3

Täydellinen lause

Ilmestynyt 29.4.2019

OSTAprinted bookebook

Ihminen on merkitysolento. Hän tekee merkitystekoja ja elää merkityksissä. Mutta mistä merkityksessä oikein on kysymys?

Esseekokoelmassaan Täydellinen lause on mahdoton yhtälö kieli-ihminen Vesa Heikkinen tutkii tätä teemaa. Yhdensorttisen vastaushorisontin hän löytää teorioista, erityisesti kielitieteilijä M. A. K. Hallidayn ”systeemis-funktionaalisesta” ajattelusta. Sen mukaan kieli on järjestelmä, jotta se toimii. Jotta ihminen voi tehdä sillä asioita. Ihminen on ihminen, koska hän merkitsee, on kykenevä tuottamaan, tulkitsemaan ja ymmärtämään sekä ilmaisemaan merkityksiä niin kielellisillä kuin muillakin teoillaan. Jos merkityksiä jostain etsii, kannattaa katsoa ihmisen korvien välin eli aivojen lisäksi ihmisten väliin. Kielenkäyttömme muotteihin ja ideologisiin olettamuksiimme.

Silti ajoittain hiipii mieleen epäilys: löytyykö teoriasta kaikki tarvittava? Kun selvitellään, mitä, miten, miksi ja millaisia merkitykset ovat, taitaa olla välttämätöntä kouraista aineistoon myös elettyä elämää, epätäydellisiä lauseita, jotka eivät istu mukavasti mihinkään tunnettuun teoriaan.

 

 

 

Mikä siinä onkin, että moni metsuri ja metsähoitaja – hoitaa viittaa myös hakkaamiseen – syvästi rakastaa metsää. Isäni rakasti, rakasti ja sahasi, kaatoi, karsi ja katkaisi. Veikko Huovinen, metsänhoitaja, rakasti ja ymmärsi perinpohjaisesti, kuten käy ilmi vaikkapa tästä Puukansan tarina -kirjan (1984) kohdasta: ’Oliko kasveilla ja puilla ajatuksia, tunteita, tuntoa, kärsimyksiä? Voivatko ne tuntea, että nyt on hyvin ja nyt on huonosti. Oliko niillä kykyä olla katkeria tai korskeita. Käsittikö kuoleva puu lopun olevan lähellä. Pelkäsikö se talvea, riemuitsiko vielä kevään tulosta? Tiesikö mänty, että sen ympärillä kasvoi satoja sen omia poikasia, taimia? Riitelivätkö juuret maassa: tämä on minun reviiriäni, tänne ei ole muilla asiaa?’ A. E. Järvinen, metsänhoitaja, rakasti. Ilman rakkautta ei synny tällaisia Ihmisen osan (1961) kaltaisia sanoja, akvarellikieltä: ’On ollut syksyn ensimmäinen pakkasyö. Auringon noustessa huuruttuneet puut säihkyvät ja kimmeltävät. Auringon kohotessa huurteen valkeus muuttuu vesipisaroiksi, joita valohelminä putoilee puitten juurille. Tulia syttyy ja sammuu puissa ja maassa.’Rakkaus on inhimillistä, ja kun rakastaa, inhimillistää. Ihminen inhimillistää metsän puut. Hän inhimillistää kivet ja kannot, taivaan tähdet ja pilvet, kaikkeuden. Ihminen inhimillistää pöpöt ja pasiliskot, solut ja tumat, aivopoimut ja mustat aukot. Ihminen inhimillistää inhimillistämisen. Inhimillistäminen nielee kaiken.”

 

 

 

SULJE

"Vesa Heikkisen Täydellinen lause on mahdoton yhtälö on hyvin omakohtainen esseekokoelma, jota lukee mielellään. Heikkinen osaa kirjoittaa kirjailijoista hienosti omia lukukokemuksiaan kuvaten. Vaikka hän arvostaa kirjailijaa, hän uskaltaa myös arvostella tämän näkemyksiä. Kerta kaikkiaan nautittava lukukokemus."
Juha Pikkarainen, Koti-Lappi 31.5.2019